31.3.2011

update

Tällaista tänään:

Photobucket

Päivään on kuulunut myös viimeinen lounas yliopiston ruokalassa, viimeinen presentaatio Heriot-Wattissa, koulutyön palautus, silmälääkärikäynti (ja tuomio siitä, että tarvitsen lasit näkeäkseni lähelle JA kauas) ja paljon pakkaamista!

Lähden jo huomenna Edinburghiin kaverin luokse yöksi viimeisen kouluhomman palautuksen jälkeen ja siitä lauantai -aamuna liian aikaseen lähtö lentokentälle. Valvomista tulee muistaakseni vajaat 30 tuntia mutta ehkä maltan Lontoo-Los Angeles välillä nukkuakin ja jättää muutaman leffan välistä! Nyt kuitenkin takaisin matkalaukun kimppuun, palaillaan rapakon takaa! xxx

30.3.2011

black hole

Viimeisetkin koulutyöt on saatu tulostettua, videoprojekti pitäisi polttaa dvd:lle, huomenna yksi kymmenen minuutin esitelmä ja kolmen vuoden urakka alkaisi olemaan paketissa! Ihan ihmetyttää, mihin tää aika on karannut! Tammikuussa kun sain tietää uudesta työpaikasta ajattelin optimistisesti että viitisen kuukautta saarella riittää vaikka mihin ja nyt kun kuukauden Losin reissu on edessä muutaman päivän päästä ja sen jälkeen vain vajaat kolme viikkoa Skotlannissa niin ei voi kun nauraa omille harhaluuloille!

Sitä suuremmalla syyllä nyt otettava kaikki irti täällä olosta, eilen istuttiin tyttöjen kanssa kirjastossa useampi tunti, vaikkakin kouluprojektin parissa mutta ei kai sillä ole väliä mistä syystä pääsee viettämään aikaa ystävien seurassa!

Photobucket


Ylläoleva eilinen asu muuten lähtee juuri tuollaisenaan matkalaukkuun ja rapakon toiselle puolelle, sen verran hyvin siinä eilen viihdyin! Meilailin myös Paolan kanssa, vaikka google näyttääkin että Losissa paistaa aurinko (+26 astetta!) niin vettäkin on kuulemma tullut taivaan täydeltä aina välillä, pakkaaminen muuttui kerta heitolla astetta haastavammaksi, auts!

29.3.2011

diamonds are forever

Perjantain muotinäytöksen asukuvassa ei näkynyt yhtä pientä yksityiskohtaa, jonka toin mukanani edelliseltä Edinburghin reissulta. Ihastuin jo ennen joulua Topshopista löytyneeseen helmen ympärille punottuun rautalankasormukseen. Sormus ei harmi kyllä lähtenyt mukaan ja se harmitti vielä viime keskiviikkoon asti.

Photobucket

Photobucket

Topshopista kuitenkin löytyi samalla idealla tehty sormus mutta helmen tilalla oli jättimäinen timangi. Täydellinen statement sormus ja ihan mahtavan blingi. Juuri sellainen minkä kanssa ei pahemmin muita asusteita tarvita, viime perjantainakaan olkapääpaljettien ja sormuksen lisäksi en kaivannut muuta säihkyvää.

28.3.2011

whimsical

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Viime perjantain ohjelmassa oli tosiaan paljon muutakin muotinäytöksen ohella, käytiin Lauran ja Lanan kanssa kuvaamassa Lauran markkinointiprojektia varten lyhytfilmiä maaseudulla. Ajeltiin reilu vartti Smailholm Towerille, joka sattuikin olemaan kunnostuksen alla. Suunnitelmat siis vähän kärsivät mutta vajaan kolmen tunnin kuvaamisen jälkeen lähdettiin takaisin kotiin kaikki enemmän tai vähemmän kylmissään:D Kuuleman mukaan materiaali taitaa kuitenkin olla hyvää ja innolla odottelen millaisen lopputuloksen Laura editoi. Oma filkkani on jo valmiina odottelemassa deadlinea ja vaikka projekti alunperin tuntuikin tuhoon tuomitulta katastrofilta niin olen kuitenkin erittäin tyytyväinen lopputulokseen, enkä malta odottaa että palautukset on oikeasti perjantaina ohi niin pääsen lataamaan videon nettiinkin ja linkkaamaan sen tänne!

27.3.2011

sparkle

Yritän jälleen kerran parhaani mukaan pakoilla viimeisen kouluviikon aiheuttamaa paniikkia pyykkäämällä ja bloggamalla. Jostain syystä tässä käy joka ikinen vuosi juuri näin, huomaan jättäväni ne kaikki epämieluisat hommat viimeiseksi ja aloittaminen tuntuu entistä vaikeammalta! Pieni jännitys alkaa myös kutkutella vatsanpohjassa kun viikon päästä saan nauttia Los Angelesin auringonpaisteesta, reilu 20 astetta lämpöä kuulostaa aika ihanalle!

Photobucket

Photobucket

Perjantai-iltana kipitin yliopistolle kuitenkin vähän viileämmässä kelissä katsomaan Heads Will Roll -muotinäytöstä. En yleensä mieti kauhean kauaa, mitä päälleni pistän ja perjantainakin luotin mustaan, säihkeeseen ja punaisiin huuliin. Kummallinen vaikutus huulipunalla kyllä onkin, vaikka päällä olisi suhteellisen arkinen kokonaisuus niin tummanpunaiset huulet boostaa homman astetta pidemmälle ja itse ainakin tunnen oloni paljon huolitellummaksi. MaxFactorin lip tintit ovat siis tulleet jäädäkseen!

26.3.2011

Heads Will Roll

Eilen tapahtui niin paljon kaikkea, etten kerkeä millään postaamaan kaikkea suht reaaliajassa! Aloitetaan kuitenkin eilisestä muotinäytöksestä; Kolmannen vuoden Fashion Technology ja Fashion Design for Industry kurssien opiskelijat järjestivät näytöksen tämän vuoden mallistoprojektiensa pohjalta. Töitä taisi olla esillä lähemmäs 60 opiskelijan toimesta ja kieltämättä sieltä joukosta löytyi monta lempparia ja monta sellaistakin asua, jotka voisi helposti kuvitella muuallekin kun meidän pienen yliopiston lavalle!

Näppäilin vajaa 150 kuvaa illan aikana lähinnä mielenkiintoisimmista ja onnistuneimmista mallistoista eli pienenmoinen kuvatulva tiedossa! Tosin bare with me, jostain ihmeen syystä osa kuvista on tummia ja osa taas oikein valottuneita..

Photobucket

Näytös lähti käyntiin Diorin ready-to-wear linjalle tehdyllä mallistolla, jossa oli käytetty Harris Tweedin kankaita. Etenkin tuo takki ja liivi olkahärpäkkeellä oli ihan mielettömiä! (Kirsty Hunt)

Photobucket

Toinen ehdottomista lemppareista oli Reiss -merkille suunnitellut asut, sulkahameen takana näkyy pienesti vielä pliseerattu pinkki hame, joka oli syötävän söpö. (Clair Martin)

Photobucket

Kämppiksen tekemän tekoturkin yksityiskohdat on upeat, sivupaneelin yksityiskohtien printti on itsesuunniteltu, samoin on tuo jumpsuitin kuosikin, harmi kun etuosan hienoa rypytystä ei tuosta kuvasta kunnolla näe! Ja teemana oli muuten ihanat maatuskat eli Russian Dolls. (Fifi Josephine)

Photobucket

Illan kaunein tai ainakin minua eniten puhutteleva printti toi mieleen aikakoneen. (Laura Cooper)

Photobucket

Ja ehdoton lemppari miesten mallistoista oli nimeltään Body Armour ja etenkin tuo nahka"slipoveri" oli ihan mieletön! (Amber Hunter)

Suurin osa lemppareistani löytyi jostain syystä Fashion Design for Industry opiskelijoiden mallistoista (josta siis myös lemppariprintti ja miesten mallistokin ovat), joissa oli oivallettu jotain hauskaa.

Photobucket

Näytöksen päätti kiistatta yksi illan parhaista mallistoista! En edes osaa määritellä, miksi tämä uppoaa, koko mallistossa vaan tuntuu olevan kaikki kohdallaan! (Natalie Alkhafaji)

Photobucket

Illan toinen slipoveri oli kangassuikaleista punottu ja asuna erityisen mieletön ja käyttökelpoinen! (Rachel McMillan)

Photobucket

Viimeisenä ultimate-lemppari, jossa oltiin laitettu perinteisen paitapuseron kaavat uusiksi; nappilistaa löytyi hihasta, kauluksia löytyi olkapäästä ja muoto kauniin viittamainen. Harmi vaan, että lavan alkupäässä kuvaamalla en saanut kaikkia yksityiskohtia kameralle. (Deborah Morgan)

Kokonaisuudessaan vajaan puolentoista tunnin näytös oli ihan mieletön, oli tosi ihana nähdä tuttujen projekteja kokonaisuudessaan ja täysin stailattuna. Mutta ennen kaikkea on upeaa huomata, millaisia lahjakkuuksia meiltä oikeasti lähtee maailmalle!

24.3.2011

good mood

Kivojen päivien flow jatkuu tänäänkin! Aurinko paistaa kirkkaana ja lämpimänä, kävelin ensimmäistä kertaa tänä keväänä kotiin ihan paitasiltaan(!), pääsin lähtemään koulusta paria tuntia aiemmin kun muut jäivät kuuntelemaan oppari -luentoa ensi vuotta varten, sain yhden viimeisistä lipuista perjantaiseen muotinäytökseen, joka on nyt loppuunmyyty ja yhden ryhmätyön deadline on vihdoin hoidettu! Ihan mahtava fiilis!

Photobucket

Ihmeellinen vaikutus auringonpaisteella kyllä on, viime viikko oli semiharmaa ja mielikin oli ajoittain maassa ja nyt tuntuu ettei edes vanhoista silmälaseista (joo, Anna ihan oikeesti käytän rillejä!) tai hartiakivuista johtuva enemmän tai vähemmän krooninen päänsärky pilaa hyvää fiilistä! Kaiken lisäksi olen ihan mielettömän innoissani huomisista kuvauksista, joissa pääsen taas kameran taakse heilumaan ystävän avuksi! Ajattelin ottaa omankin kameran mukaan, ehkä kuvailla vähän making of -shotteja ja kuvauspaikkakin taitaa olla sen verran upea, että voisi kuvailla ihan vaan kuvaamisen ilosta. I ♥ Spring!

PS: Onko kenenkään farkut muuten muuttuneet pesun jälkeen kuivaessaan koppuraisiksi ja koviksi? Mun kaikki farkut on aina tuntuneet ihan normaaleilta pesun jäljiltä mutta noi Asoksen pöksyt oli ihan karheat, käytössä pehmenivät kyllä normaaliksi mutta ihmetyttää silti..

23.3.2011

boy london

Piipahdettiin tänään maailman ihanimman Lauran kanssa Edinburghissa; etsittiin vaatteita perjantain kuvauksia varten, vähän ehkä shoppailtiin myös omaan pussiin (kyllä, mukaan lähti muutama mieltä pitkään vaivannutta juttua, joista yksi on pääasia ja kaksi lähti matkaan kivoilla alennuksilla;) ja käytiin syömässä "kiinalaista" ruokaa! Ihana pieni irtiotto yhteen lempikaupungeistani kiireen keskellä, vaikka nyt olenkin huudattanut tulostinta ihan olan takaa huomisen deadlinen takia!

Photobucket

Kuvassa muuten Boy Londonin kangaskassi, jota olen kuolannut Urban Outfitterssillä joka ikinen kerta siellä käydessäni ja samalla kauhistellut 25 punnan järkyttävää hintaa. Tänään hintalappua kuitenkin koristi £15, joka alitti kipukynnyksen mutta jostain syystä kassaneiti sekoili ja sain kassini vajaalla kympillä, ihan hyvä diili söpöstä kesäkassista!

22.3.2011

vampire

Photobucket

Photobucket

Tänään ei koulukiireen keskellä irtoa muuta tekstiä kun että ihmetelkää noita viimeisen kuvan vampyyri -silmiä yhdistettynä vinksottavaan kulmahampaaseeni! Ihan totta, piti katsoa läppäriltä kahteen kertaan, että mitähän yliluonnollista tänä aamuna tapahtui kun kiireessä kuvasin päivän asun. No menköön tällä kertaa kerran tukka näyttää superkuohkealta kuivashampoon ja hatun yhdistelmällä!

21.3.2011

make yourself home

Pää pyörii entistä enemmän tulevan kodin ympärillä, etenkin tässä vaiheessa kun pitäisi viimeistellä koulujuttuja. Olen pyöritellyt mielessäni erilaisia juttuja, joista toisia olen himoinnut jo pidemmän aikaa ja toisiin taas olen ihastunut vasta äskettäin mutta pitäen koko ajan mielessä että muutan todennäköisimmin pikkuruiseen yksiöön, jolloin massiivisilla jutuilla ei pahemmin koreilla..

Photobucket

Kirjoittelin viimeksi niin Missoni -henkisestä siksak -kuosista kun vanhasta tuolistakin. No tuoli löytyi jo, se ei ehkä ole yhtä lokoisa kun olin mielessäni kuvitellut mutta Artekin satulavyöpunos tuolit on kuulunut lapsuuteeni, joten hihkuin onnesta kun iskä kertoi saaneensa kymmenkunta 615 -tuolia entisöitäväksi ja ainakin näin alkuun muutama niistä on minun! Siksak -kuosia taas saa Hennesin kotiosastolta, saman kuosin ovimattokin on tosi söpö. Kävin viime kesänä hypistelemässä Aleksanterinkadulla H&M Homen tuotteita ja ainakin näppituntumalla ne tuntui ihan hyvälaatuisilta, kuvan tyyliset koritkin olivat paksua ja jämäkkää puuvillaa! 

Marimekon lakanat taitavat mennä suoraan tuparilahjalistalle ja lista mummolle tekstiviestillä. Lumimarja on muutenkin yksi ehdottomista lemppareistani ja kadun vähän vieläkin, että tuhlasin yhdet joululahjarahat ennemmin 18 -vuotisuuden juhlimiseen kun Lumimarja -verhoihin! Koskisen Block -valaisin taas on se pitkäaikainen unelma, jonka toteuttamiseen menee varmaan vielä hetki mutta niinhän ne sanovat, että hyvää kannattaa odottaa!

20.3.2011

countryside

Nyt kun on muutamana päivän valitettu koti-ikävää niin on varmaan ihan okei myöntää rakastavansa myös Skotlantia? Asun siis pienellä paikkakunnalla Edinburghista tunnin verran etelään ja lähiseudun maisemat saavat välillä haukkomaan henkeään. Omasta ikkunasta näkee suoraan kukkuloille ja vartin bussimatkan päässä on pikkuinen kaupunki, josta lähtee kaunis maisemareitti kartanoineen ja hevostalleineen. Ollaan muutaman kerran kävelty läpi tuo reitti tämänpäiväistä hyväntekeväisyystapahtumaa varten ja edelliseltä kerralta oli kameraan jäänyt oudosti värjäytynyt valokuva (jota ei näemmä korjaa edes mitkään kuvanmuokkausohjelmat..), joka varmaan kertoo jonkun verran tuosta maalaisidyllistä, jonka keskellä tällä hetkellä eletään.

Photobucket

Yleensä kiroan pikkukaupunki -asumisen alimpaan helvettiin mutta se alkuperäinen maalaistyttö sisälläni välillä hykertelee onnessaan kun pääsee pitkän nousun jälkeen katselemaan alas kukkulalta ja huomaa suloisen vanhan sillan. Parin tunnin tiukan lenkin jälkeen saa varmaan hyvällä omalla tunnolla tehdä pastaa tomaatti-mascarpone kastikkeessa?

19.3.2011

identity

Tiedättekö sen tunteen kun on koko elämänsä ajatellut olevansa jotain, mikä ei pidä paikkaansa? Olen vuosikausia kuvitellut, etteivät hatut istu päähäni ollenkaan enkä ole vaivautunut edes sovittelemaan niitä kaupoissa! Vuosi sitten muistan haaveilleeni trilby -hatusta, mutten missään vaiheessa edes kokeillut sellaista päähäni, koska ajattelin, ettei se istu kuitenkaan. Mikä yllätys olikaan kun joululomaillessani iskin Lindexin alehyllystä mustan huopahatun päähäni ja jopa iskä ihmetteli, miten hyvin se sopiikaan tyyliini (ja kyseessä on siis mies, joka ei huomannut mitään uutta kun astelin kotiin kirkkaanpunaisen otsatukan kanssa!).

Photobucket

Muutuin siis kertaheitosta hattuihmiseksi, olen sovitellut innoissani hattuja vaatekaupoissa pyöriessäni, eräs River Islandin rusettihattu kalvaa vieläkin mieltäni ja viimeisempänä ostoksenani kaappasin charity shopista mukaani vihertävän vintage trilbyn. Kesäksi haluaisin olkihatun Topshopin tyyliin ja 20-luvulta inspiraationsa saaneen leveähkö lierisen hatun Asokselta. Lienee turhaa sanoa, että olen hurahtanut hattuihin ihan täydellisesti!

16.3.2011

take me to neverland

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Koulutöiden välttely onnistuu parhaiten kun aikamatkaa itsensä takaisin viime kevääseen, kauniisiin kevätiltoihin, auringonlaskuihin ja peilityyniin järven pintoihin. Kunnollisia koti-ikävä päiviä ei satu vastaan enää kovinkaan usein mutta juuri tänään tuntuisi hyvältä syödä makaronilaatikkoa lapsuudenkodin keittiössä, kävellä hiekkatietä alas, istahtaa laiturille ja arpoa, milloin koivut puhkeavat hiirenkorville. Olla vähän aikaa ihan hiljaa, hengähtää pois arjesta ja päästää irti stressistä.

Harva asia loppujen lopuksi voittaa kotiseudun maisemia ja fiilistä. Samuli Putro kuitenkin helpottaa koti-ikävää ja muutaman kuukauden päästä voinkin istua sillä tutulla ja turvallisella laiturilla ihailemassa samaa maisemaa, joka kuitenkin joka kerta näyttää ihan erilaiselta!

15.3.2011

rewards.

Alkaa taas se aika lukukaudesta näkymään kun kiukkuan ihan turhaan ja aiheetta mutta stressikertoimet pikkuhiljaa hipovat taivaita kun koulua on jäljellä se vajaa kolme viikkoa ja ihan kaiken pitäisi olla valmista nopeasti ohi hurahtavissa päivissä! Pieni loman tynkä ja irtiotto Losiin tulee kyllä tarpeeseen. Olen muutenkin viime vuodet lähtenyt aina reissuun juuri pääsiäislomalla, viime vuonna Lontoo ja sitä edellisenä Kanada. Miten ihana tapa lopettaa kouluvuosi ja palkita itsensä lukuvuoden ahertamisesta!

Vielä ei kuitenkaan pääse hekumoimaan yhdistetyllä työharjoittelulla ja lomalla vaan pakerretaan koulujuttuja. Tänäänkin olen istunut tuntikaupalla näytön ääressä, täyttänyt taulukoita, leikkinyt suunnitteluohjelmilla ja etsinyt materiaalitietoja netin pohjattomasta viidakosta.

Photobucket

Aamulla vielä vähän hymyilytti mutta viimeistään harmaa taivas pilasi koko päivän ja olin oikea äkäpussi, asukuvatkin näyttivät lähinnä väärin valottuneilta eikä pieni pommiin nukkuminen siinä vaiheessa ainakaan auttanut. Sattuuhan noita, huomenna ehkä vähän parempi vapaapäivä!

14.3.2011

monday

Päivän opetus on selkeästi se, ettei maanantai -aamuisin kannata herätä ollenkaan! Aivan liian aikainen aamu siihen nähden, että menin nukkumaan vasta yhden jälkeen, pikainen valmistautuminen tapaamiseen kurssiohjaajan kanssa ja väsymyksen fiksailu pois naamalta tummalla huulipunalla olikin tietysti täysin turhaa kun pääsin koululle ja koputtelin tuttua ovea, jonka takana ei yllättäen ollut ketään. Seuraavan kerran kun olen menossa vapaaehtoisesti koululle tarkistan meilit ensiksi ja käännän kylkeä!

Photobucket

Photobucket

Kummasti punainen huulitussi kuitenkin piristää päivää, kotiin tultua jo vähän nauratti oma typeryys ja ehkä aikaisen aamun takia saan tehtyä tänään taas kouluhommia eteenpäin!

13.3.2011

home is where your heart is

Entä jos innostuu tulevasta omasta kodista (, jota ei siis vielä ole olemassakaan) niin paljon, että piirtää alustavan sisustussuunnitelman, laskee budjettia uudelle kodille ja tallettaa kirjanmerkkeihin kasan linkkejä kaikista niistä kauniista asioista, jotka haluaa hankkia omaan kotiin. Voiko sanoa olevansa vain yli-innostuja vai pitäisikö hakeutua hoitoon;D Ehkä olen tässä tapauksessa vaan yli-innostunut tyttö, joka on ihanan elämänmuutoksen edessä ja pitkästä aikaa pääsee laittamaan omaa kotia. Viimeiset vuodet olen kuitenkin asunut selkeästi väliaikaisratkaisuissa ja vielä opiskelijabudjetilla, nyt kun edessä, ainakin toivottavasti, pitkäaikaisempi muutos niin haluan toteuttaa niitä pieniä oman kodin unelmia, mistä olen haaveillut jo muutaman vuoden.

Photobucket

Photobucket

Olen halunnut yleislinjaltaan vaaleata sisustusta jo pitemmän aikaa, ryhdittäisin yleisilmettä tummalla puulla ja harmailla tekstiileillä ja pienillä väriläiskillä tai kuoseilla. Viime aikojen suurimpana ihastuksena varmaankin tasaraidat ja Missoni -henkinen siksak -kuosi, molemmat mieluiten mustavalkoisena kuin värikkäinä.

Photobucket

Tärkeät ihmiset ja tilanteet pääsisivät vihdoin seinälle arvoisiinsa raameihin...

Photobucket

...ja vaatteet kuuluisivat osana sisustukseen, eikä niitä piilotettaisi ovien taakse.

Photobucket

Viime kesänä minulla oli soluhuoneessa myös pieni posliininen lamppu, josta puuttui varjostin kokonaan. Tykästyin ideaan mutta varjostimen runko ilman kangasta näyttää vielä kivemmalta ja on tosi helppo ja hauska diy -yksityiskohta!

Skotlantiin ostetut huonekalut sain myytyä jo eteenpäin ja edellisestä omasta Suomi -kodista jäi käteen vain ruokapöytä ja pieni lipasto eli olen pitkälti aloittamassa puhtaalta pöydältä. Tuttuja olen rekrynnyt koluamaan kirpputoreja funkkistuolin ja naulakon toivossa ja Itä-Suomeen palatessa on tarkoitus käydä koluamassa pari vanhaa mummonmökkiä. Los Angelesin reissun jälkeen alkaa oma koti -budjetin säästöosuus ja jossain vaiheessa se asuntokin toivottavasti löytyy! Kaikkea ei tarvitse hankkia kerralla vaan pikkuhiljaa toteutettu lopputulos on yleensä enemmän omistajansa näköinen.

kuvat : sköna hem

10.3.2011

backstage

Kävin tänään parin ystävän avustuksella kuvaamassa "lyhytfilmin" erästä kouluprojektia varten, keli muuttui muutamassa sekunnissa aurinkoisesta kevätpäivästä myrskyiseen raekuuroon. Keli ei siis ollut ihan otollisin mutta suuri kiitos ihanalle mallilleni/kämppikselleni, joka hytisi kylmässä rohkeasti ja taikoi hyvän fiiliksen filmille sekä kahdelle luokkakaverille, jotka skippasivat iltapäivän luennon ja tulivat auttamaan hädässä!

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Vaikka sääolosuhteet olivatkin ihan hirveät, niin kaikki tuntui silti menevän ihan hyvin, mitä nyt sähelsin lainakameran kanssa ja siitä syystä filmiltä puuttuu kokonainen "kohtaus" mutta ei anneta sen häiritä vaan sovelletaan jotain tilalle;) Tosin en saa tiedostoja ollenkaan auki omalla läppärillä eli tottapuhuen edes tiedä mitä kaikkea videolle tallentui tai miten monta minuuttia sieltä on käyttökelpoista.. No ainakin itse kuvausosuus on ohi!

Photos by Lana

9.3.2011

rose petals

Jos jotain olen etsinyt jo monen vuoden ajan, niin sen on oltava ruusunpunainen huulipuna! Olen siitä nirso huulipunien ostaja, että haluan yleensä mahdollisimman hoitavan tuotteen ja monet punat aiheuttavatkin pientä ärsytystä huulissa. Virheostoksia on lentänyt roskakoriin välillä aika tiheäänkin tahtiin kunnes löysin pari vuotta sitten Dior Addictin Lip Glow'n, joka oli yhtä hoitava kun huulirasva mutta heleä kiilto reagoi ihon kanssa muuttamalla sen väriltään astetta tummemmaksi. Väri ei kuitenkaan ollut ihan yhtä tumma, mitä olin toivonut eli olen jatkanut etsintää satunnaisesti. Ajattelin itseasiassa löytäneeni sen täydellisen sävyn Chanelin Rouge Coco -sarjan kosteuttavista huulipunista mutta sitten eteen käveli mainos MaxFactorin uusista lip tint -tusseista, joka nyt sattuu olemaan vähän budjettiystävällisempi vaihtoehto!

Photobucket

Photobucket
Väri numero 04 on oikeasti vähän vielä tummempi, liika auringonvalo ei kuitenkaan suostunut tallentamaan sitä kameralla, ihan kamalaa;)

Lipfinity Lasting Lip Tint on siis tavallaan tussi, jolla väritetään huulet, kuivuessaan väri jämähtää huulille, eikä lähde karkuun. Kysäisin myyjältä voiko päälle laittaa huulirasvaa tai vaseliinia mutta se kuulemma heikentää pysyvyyttä eli omalla vastuulla. Muutaman päivän testin perusteella minua ei ainakaan haittaa, että väri lähtee helpommin kulumaan kun laittaa vaseliinia päälle mutta tykkäänkin aika luonnollisesta lopputuloksesta ja väriä kestää kuitenkin huulissa koko päivän! Ainoa aika iso miinus huulitussissa on, että se maistuu tosi pahalle! Taidan ostaa vadelman makuista vaseliinia ja testata tussin kanssa, ettei tarvitsisi aina irvistellä kun vahingossa lipaisee huuliaan:D

Innostuin kuitenkin niin kovasti, että kävin tänään ostamassa myös toisen tussin, dramaattisen tummanpunaisen mutta sen käyttöön pitää varmaan vähän kerätä rohkeutta!

8.3.2011

It's underneath there, underneath all the others

Vierailtiin tänään koulun takia Lochcarronin skottiruutu -tehtaalla, joka sijaitsee naapurikunnassa. Lochcarron taitaa olla maailman johtava tartan -kankaan valmistaja ja harvoinpa sitä pääsee sanomaan, että on nähnyt Chanel -jakkuun matkaavaa kangasta laadunvalvonnassa ja vielä kymmenen minuutin ajomatkan päässä omasta kodista!

Photobucket

Tämänpäiväinen vierailu pisti minut taas miettimään omaa ammatinvalintaa tai lähinnä sitä millaista ihmettelyä välillä saan osakseni puhuessani haaveammateista. Moni olettaa automaattisesti, että muotialan opiskelijalla on kaksi vaihtoehtoa; ylikoulutettu vaatekaupan myyjä tai yliarvostettu suunnittelija. Monelle tuntuu olevan vaikeaa käsittää millainen koneisto tekstiiliteollisuuden takana pyörii, ei ne HenkkaMaukan vaatteet tule suoraan Bangladeshin sweatshopeista keskustan myymälään. Pääpiirteissään prosessi sisältää useamman tapaamisen sisäänostajan, suunnittelijan, teknikon, välittäjän ja valmistajan välillä ennen kuin mikään on valmis myyntiin.

Photobucket

Toinen suurin epäluulo koskee muodilla itsensä elättämistä. Tottahan se on, että kilpailu on kovaa ja jopa raadollista, koska ihmisiä valmistuu etenkin Suomen mittakaavaan nähden "liikaa" ja siihen päälle vielä muilla meriiteillä itsensä pinnalle nostaneet, vaikkapa bloggaamisen kautta muotilehden toimitukseen itsensä työskennelleet. Ala on entistä enemmän verkostoitumisen ja oman osaamisen näytön varassa, töitä ei haeta lehti-ilmoituksilla ja suositukset painavat enemmän kuin yksikään CV. Loppupeleissä kilpailu kuitenkin alkaa olla kovaa melkein alalla kun alalla ja intohimoisimmat osaajat vaan selviävät jos niin haluavat, miksei siis muodin parissakin.

Photobucket

Olen myös kuullut useampaan otteeseen alan ihannointia glamourin ja skumpan siivittämänä vaatteiden hiplailuna. Pieni osa totuutta varmaan sille vähemmistölle, joka keikkuu lehtien palstoilla. Omalla kohdalla homma on kuitenkin harkka-aikaankin ollut ihan normaalia raatamista, tosin sillä erolla aiempiin töihin, että nautin oikeasti tekemästäni, eikä se tunnu missään vaiheessa pakkopullalta. Ja kyllähän niitä vaatteitakin on päässyt työn puolesta koskettelemaan;)

Photobucket

Muutama kuukausi sitten omat tulevaisuuden suunnitelmat meni täysin uusiksi kun sain uskomattoman työtarjouksen, jonka takia siis muutan takaisin Suomeen jo tänä keväänä. Homma kuitenkin pisti miettimään myös omia pitkäaikaisia haaveita ja sitä, miten onnekas oikeasti olenkaan kun saan tehdä, mitä oikeasti haluan ja toteuttaa unelmiani.

Do what you love, love what you do.

kuvat we♥it

7.3.2011

behind the right lens

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Viime perjantaina kädessä olleet korut kylpivät sunnuntai -aamuna auringonvalossa, vuosia vanha Kalevalan sormus löytyi vanhoista muuttolaatikoista ja se näyttää vielä yhtä hyvälle kun yläasteellakin. Rannekoru taas on niin rihkamaa, että päivän käytön jälkeen rannetta koristaa tummanvihreä raita, söpö se silti on.

Valokuvaaminenkin maistuu taas paremmalta kun ulkona voi makrokuvailla kukkia ja sisällä valo riittää kaiken pienen ja kauniin taltiointiin. Tänä vuonna lupaan ottaa kameran useammin mukaan ja kuvata kauniita asioita, niistä kun kummasti saa virtaa ja hymyn naamalle!
Related Posts with Thumbnails