11.11.2010

Pinna kireellä

Totun täällä ollessa vähän liian hyvälle aikataululle, normaalia koulunkäyntiä ja kampuksella hengailua ei kalenteriin ole merkitty kun vaivaiset kuutisen tuntia ja myöhäisiä aamuja on lukujärjestyksessä ihan liikaa siihen nähden, että toimisin paljon tehokkaammin jos heräisin aamulla ajoissa! Samaisesta syystä viikon ainoa "aikainen" aamu ottaa joka kerta yhtä paljon päähän ja pipo kiristää torstaisin ihan liikaa! Tänään tosin myös muistakin syistä, onneksi ihana Laura on samanlainen tapaus ja yhdessä aina kivempaa valittaa kun yksinään!

Photobucket

Photobucket

Päivän piristys oli koruissa, jotka raahasin Matalanista mukaani viime viikolla ja pienen tuunauksen jälkeen sain väännettyä kaula- ja rannekorusta yhteensä viisi erilaista korua! Pieni näpertäminen kaiken kiireen keskellä on jostain syystä tosi rentouttavaa ja agressioita on kiva purkaa liian vahvoihin metalliosiin, joita saa sormet verillä vääntää auki kun pihtipareja ei tästä taloudesta vielekään löydy:D

10.11.2010

piece of vintage

Kettutytöt vapiskaa, tästä osoitteesta löytyy tätä nykyä palanen piisamin turkkia! Huusin itselleni eBayn ihmeellisestä maailmasta turkiskauluksen, jonka alkuperä on 30-luvulta todennäköisesti jonkun hienostorouvan vaatekaapista. Harva vaatekappale singahtaa suoraan lemppariksi mutta tuo kaulus yhdessä IVANAhelsingin viitan kanssa on jotain niin ihan ylellistä, että voisin hengailla samassa asussa päivästä toiseen!

Photobucket

EBaystä löytyi myös villakankainen viitta, merkiltään englantilainen Miss Smith Original, 80-luvulta, joka pääsee käyttöön sitten kun kelit vähän tuostaan kylmenee. Shoppailu loppuu kuitenkin tähän, säästäminen Losia varten ei ole ihan yhtä hyvällä mallilla, mitä olin suunnitellut.. Onneksi aikaa on vielä jäljellä ja lennot on jo budjetista maksettu!

9.11.2010

harder and harder to breathe

Viikon postaustauko johtui täysin ystävistäni ja stressin laukeamisesta, elämä meni virtuaalimaailman edelle ja oli kivaa! Ainoa, mikä tuntuu näköjään edelleen hirveän vaikealta, on kameraan tarttuminen, johtunee varmaan pimenevistä illoista ja sateisen harmaasta säästä, oli vaan niin ihanaa lähteä aamulla kampuselle ilman kiireessä räpsittyjä asukuvia! Vältetään niitä asukuvia vieläkin, palailen bloggailuun pikkuhiljaa ja aloitetaan pienistä ihanista asioista, jotka ilahduttavat harmaista pilvistä huolimatta!

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Omannäköiset korut, maailman lämpimin sirkusneule ja kasa hervottoman paksuja tyylilehtiä (alaa opiskelevan muistilappusten kera tietysti) on jotain, mistä tulee hyvälle mielelle vaikka ikkunoiden väleistä tuulisi kuinka kovasti!

2.11.2010

tfdm life

Koulusta on pyydetty juttua monen monta kertaa ja jostain syystä tämän tekstin kirjoittaminen on ollut kauhean vaikeaa! Miten tiivistää parhaan tekemäni päätöksen seurakset yhteen postaukseen? On varmaan parempi kirjoittaa jonkinsortin yleiskatsaus koko kurssiin, postailla erikseen omista koulutöistä ja siirtää hakusysteemit vielä omaan juttuunsa...

Kaikki lähti siis "aikoinaan" abivuonna Studia-messuilta kun lisäsin meiliosoitteeni Skotlannin hallituksen listoille, jonka kautta sain meiliä Heriot-Watt Universitystä ja sen kurssitarjonnasta. Tottapuhuen suunnitelma oli alunperin lähteä lukemaan psykologiaa Glasgow'hun kun en villeimmissäkään unelmissani uskonut mahdollisuuksiini "omalle alalle". Muutaman vastoinkäymisen jälkeen päätin kuitenkin lähteä seuraamaan salaista unelmaani vaateteollisuuden pariin kun sain ensimmäisen tarjouskirjeeni Textiles and Fashion Design Management -kurssille tänne Galashielsiin.

Photobucket

TFDM kurssina keskittyy tekemään opiskelijoista tekstiili- ja vaateteollisuuden esimiehiä mutta kurssivalikoimasta löytyy tekemistä niin monipuolisesti, että valmistumisen jälkeen uraa voi tehdä niin mainonnan, journalismin, sisäänoston, stailauksen kun vaikkapa itse suunnittelunkin puolella. Oma mielenkiinto kohdistui nimenomaan kurssin monipuolisuuteen, 18-vuotias tytönretale kun ei vielä ihan osannut hahmottaa mitä haluaa vuosien päästä tehdä ja suunnitelmat on muuttuneet sitä mukaa kun uusia aiheita on käyty läpi ja ne muuttuvat kyllä edelleenkin, pahimmillaan päivittäin:D

Itse kurssitarjontaan on reilun kahden vuoden aikana kuulunut markkinointia, mainontaa, kaavoitusta ja ompelua, stailausta, sisäänostoa ja esillepanoa, tekstiilisuunnittelua ja suurimman osan ydistämistä yhteen kurssiin eli design managementtia. Siinä missä suunnittelupuolen opiskelijat keskittyvät lähinnä muutamiin aiheisiin, niin meidän tavoitteena on oppia koko tuoteprosessi alusta loppuun. Vielä on kuitenkin jäljellä vähän lisää sisäänostoa ja markkinointia, tapahtuman järjestämistä, internetin ihmeellistä maailmaa ja tietysti se pelätty opinnäytetyö.

Photobucket

Kurssien ohella itse kouluun en voisi olla tyytyväisempi! Kaikkien huonojen päivien valittaminen on täysin turhaa kun opetus on oikeasti tasokasta ja kampus sen verran pieni, että apua saa aina tarvittaessa ja opettajat tunnistavat käytävillä. Omat hankaluutensa pikkuruinen kampus tietenkin tuo, etenkin kun yliopiston päämaja on Edinburghissa ja paikkakunta itsessään on (pardon my french) hel-ve-tin pieni! Kaikki on kuitenkin toiminut tähän asti moitteettomasti kunhan vaan on uskaltanut avata suunsa ja valittaa jos jotain on pielessä.

Photobucket

Tosin hakuvalintoja täyttäessäni pidin myös mielessä yliopistojen ranking -listat ja työllistymisprosentit, vaikka ne ei loppupeleissä paljoa kerrokaan ja voivat kuuleman mukaan valehdella paljonkin, niin näin epävarmalla alalla tuntuu rauhoittavalta opiskella koulussa, joka on arvostettu alallaan. Etenkin vierailevat luennoitsijat, jotka usein ovat koulun vanhoja opiskelijoita, piristävät kertomuksillaan opiskelusta ja mahdollisista työnäkymistä. Viimeisin vierailija työskenteli pari vuotta Jenkeissä P. Diddyn vaatemerkille, sattumoisin miekkonen opiskeli nimenomaan samaa kurssia kun minäkin.

kuvat viime syksyisistä kuvauksista

1.11.2010

grab me

Koulu pitää edelleen kiireisenä, vaikka olenkin saanut hirveästi aikaiseksi viikonlopun aikana! Tänään kuitenkin lähdettiin tyttöporukalla Edinburghiin tutkimaan charity shoppien tarjontaa liittyen helmikuun muotinäytökseen ja mukaan lähti pari kassillista tavaraa niin näytöstä varten kun omaan kaappiinkin. Paikalliset charity shopit toimii samalla kaavalla kun Suomen Fidat ja UFFit eli toiminta on täysin tavaralahjoitusten varassa. Tosin suurimpana erona on varmaan vaatteiden, kirjojen ja leffojen laadukkuus, perinteisiä kirppiksiä kun ei pahemmin harrasteta vaan ylimääräiset tavarat lahjoitetaan suoraan pois. Kaupoista löytyy siis helpostikin kaikkien ysäri- ja kasarihelmien ohella vähän trendikkäämpää kamaa, omaan pussiin eksyi raidallinen neuletunika, joka järkyttävän hajunsa takia lensi kylläkin suoraan pyykkikoriin!

Photobucket

Photobucket

Lompakkoa kevensi jättimäisen lounaan lisäksi myös Topshopin übermakea linnunkynsikaulakoru, ihan vaan koska välillä on kiva hemmotella itseään, vaikka kukkaronnyörit tulisi pitää tiukilla.

29.10.2010

Time Out

Nyt tekisi mieli puhaltaa peli poikki, pysäyttää kello ja mennä nukkumaan aamuun asti! Tekemättömien töiden lista kasvaa kasvamistaan ja aika tuntuu loppuvan kesken, ihan samalla tavalla kun viimekin vuonna. Silloinkin selvisin kaikesta kunnialla ja samalla asenteella yritetään mennä nytkin, silti stressimittari nousee täysin uudelle tasolle.

Photobucket

Photobucket

Yritin jopa perinteisesti vältellä listan lyhenemistä siivoamalla mutta nyt on varmaan pakko aloittaa työnteko ja tohinalla! Ainakin tänään postin mukana tullut koruständi piristi ankeaa päivää, sieltä pilkottaa myös yksi ihana koru, joka ei ole tällä tontilla vielä näkynyt, pistän sen kaulaan sitten kun saan vaihdettua tuplasti pitemmän ketjun!

27.10.2010

maaseutumatkailua

Piipahdettiin kaveriporukalla naapurikaupungissa lounaalla ja putiikkikierroksella, kaiken kaikkiaan ihanan leppoisa päivä, vaikka meitä syytettiinkin myymälävarkaudesta ja kouluprojektien takia ilmassa oli pientä draamaa.

Photobucket

Syy, miksi ulkona otettuja asukuvia ei hirveästi täältä löydy, kaikissa on aina silmät kiinni! Thanks Laura for the photos, xx!

Photobucket

Mutta IVANAn viitta näyttää ainakin vähän fiksummalta kuin mustalta möykyltä ja puolentoista vuoden takaiselta Kanadan reissulta mukaan lähtenyt j.j. Wintersin hapsulaukku näyttää taas kivalle, hyvä niin, koska se maksoi ihan liikaa käyttöönsä nähden!

25.10.2010

frikin' freezin'

Syksyn ensimmäinen oikeasti kylmä päivä on takana. Kaivoin kaapista päälle jopa talvitakin, heppoinen parka kun ei tunnu riittävän mihinkään melkein nollakelissä! Kauhulla ajattelen joululomaa ja Suomen kylmintä talvea aikoihin, melkein tekisi mieli lähteä jonnekin lämpimään mutta tiedän, että läheisten seura lämmittää enemmän kun yksikään aurinko (note to self: palaa tähän ajatukseen kun lämpöasteet on miinuksen puolella ihan liikaa).

Photobucket

Photobucket

Onneksi akryylineule lämmittää tässä vaiheessa ihan riittävästi, Suomeen pakkaan mukaan IVANAn mohairsekoiteneuleen ja tietysti tuon ihanan duffelin! En ehkä kuitenkaan malta odottaa että pääsen vetämään Uggsit jalkaan, jättimäisen tupsupipon päähän ja työntelemään lumia pihamaalta takapihan rinteeseen!

23.10.2010

it's on me

Rapeaksi paistettu Brie -juusto karpalohillolla ja rucolalla nousi eilen lempiruokien topvitoseen ihan kevyesti! Käytiin toisen kämppiksen kanssa eilen ulkona syömässä hyvin ja juomassa pari drinkkiä, miten ihana päätös stressaavalle viikolle! Kiire alkaa jo helpottamaan tai ainakaan en panikoi enää yhtä pahasti kaikista tekemättömistä asioista. Kirjasin tosin kaikki tulevat deadlinet jo tässä vaiheessa ylös ja jaoin to do -listaa pitemmälle aika välillä, alkaen NYT!

Photobucket

Eilisen illan asu siis ihanan ylivalottuneena ja rakeisena; kahdeksan aikaan illalla on jo säkkipimeää ja toiset fiksut ei aina muista vaihtaa kameran asetuksia päivänvalon mukaan...

21.10.2010

feelin' it

Taas kerran ollaan tässä pisteessä lukukautta, että kaikki tuntuu kaatuvan niskaan ja töitä pitäisi tehdä koko ajan pysyäkseen kärryillä. Ryhmätöitten luulisi olevan helppoja, kun hommat voi kätevästi jakaa mutta kaiken maailman tapaamiset vie hirveästi aikaa, eikä seitsemän hengen mielipiteitä ole aina helppoa yhdistää. Kaiken huipuksi vuoden isoin projekti, hyväntekeväisyysmuotinäytös, vie hirveästi aikaa ja energiaa, etenkin kun sitä aikaa ei ole loputtomasti.

Aloittelin myös postausta kurssista ja opiskelusta täällä mutta tämän kiiren keskellä sen tuntuu ihan hirveältä, burn outin partaalla ei varmaan ole fiksuinta kirjoittaa aiheesta, josta oikeasti nauttii.. Tätä on kuitenkin toivottu niin pitkään, että yritän saada homman ulos mahdollisimman pian, kaikki kysymykset on tietysti tervetulleita!

Photobucket

Photobucket

Päivän fiilikseen ei edes auttanut pirteä jäätelökesä -mekko, ehkä pitkät yöunet ja kunnollinen vapaapäivä olisi parasta terapiaa.

20.10.2010

wallflower

Olen siitä varmaan vähän outo fashion student, etten jaksa yleensä innostua runway -otoksista, backstage ja näytöksen ulkopuoli on paljon kiinnostavampaa selattavaa kun eleettömät mallit. Nautin paljon enemmän myös muotilehtien lukuisista mainoksista, kauniita ja harkittuja kokonaisuuksia on ilo katsella pitempäänkin, ehdoton lemppari löytyy parin vuoden takaa Dolce&Gabbanalta; brittiaristokraattinen ympäristö, eri ikäisiä malleja ja arvokkaan tummanpuhuva väritys. D&G:n mainoseditorialit on muutenkin ihanan oivaltavia ja pitemmän tutkailun jälkeen niistä löytyy paljon erikoisia yksityiskohtia.

Täysin toiseen äärilaitaan törmäsin viikonloppuna, kun selailin lempikuvittajieni uusia töitä. Klaus Haapaniemen kanssa saman katon alla taiteilee stylisti Anna Maria, jonka stailaamiin Conversen mainoskuviin ihastuin:

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Ihania hyvänmielen mainoksia!

19.10.2010

unlimited

Photobucket

Photobucket

Ah syksy ja Zaran maiharit, jäätävä viimakaan ei tunnu enää missään! Ei etenkään sitten kun kaulaan on sidottu koko kesäloman paras ostos, Hennesin rantasaronki. Miksi pitäisi valittaa vaillinaisesta vaatekaapista, kun sieltä löytyy niin paljon kaikkea ihanaa!

18.10.2010

i'm certain this is the way i'm meant to go

Joskus harmaa maanantaikin vesisateineen osaa yllättää;

klikkasin itselleni lennot Jenkkeihin huhtikuuksi! Olen haaveillut salaa ja vähän vähemmän salaa lyhyestä työharkasta Nykissä koko opiskeluajan, erinäisten sattumien takia en kuitenkaan lähde Isoon Omenaan vaan kokonaiseksi kuukaudeksi Los Angelesiin! Päätös oli selkeästi täysin oikea, koska pienet perhoset lentelivät vatsassa samalla kun varailin lentolippuja^^

Photobucket

Photobucket

Päivän asusta vielä sen verran, etten voi kehua enempää tuota keltaista nahkalaukkua! Kaikkien, joiden vaatekaappi on yhtä monokromaattinen kun minun, pitäisi ostaa ainakin yksi raikkaan värinen asuste, joka boostaa aamun lähtemään paremmin käyntiin kun se perusmusta veska! (Ja tämän hetken lempparikorut on New Lookista ja charity shopista, heart 'em)

16.10.2010

for winter o'hoy

Pari viikkoa sitten kylmissäni surffailin taas kerran Asoksella ja päätin valmistautua parin viikon joululomaan ja Suomen kylmään ostamalla uuden lämpimän talvitakin. Kävin sitä ennen vielä kokeilemassa Hennesin parkaa, jonka perään haikailin aiemminkin, mutta vihreä parka ei jotenkin istunut tyyliini, totesin haluavani rennon mutta silti skarpin jokapaikan takin.

Photobucket

Photobucket

Villakankainen duffeli lähti pienen alennuksen kanssa kassalle, tottapuhuen tilasin saman takin vihreänä ja normaalissa koossani mutta vihreä ei värinä tunnu sytyttävän yhtään ja kokonsa puolesta tuo reilumpi sopii joululomalle parhaiten kun saan kerrostettua muutaman villatakin päällekkäin. Malliltaan takki sopii kriteereihin paremmin kun hyvin, pituuskin yltää kivasti puoleen reiteen ja mikä tärkeintä siitä löytyy myös taskut ja huppu! Tämä ja ruskeat Uggit taitaa olla korvaamaton pari talven yllättäessä...

15.10.2010

pink post-its

Olkoonkin Pukeudu Pinkkiin -päivä ja tarkoitus on hyvä, niin tämä päivä meni kotona näytön ääressä istuessa ja töitä tehden. Pinkkiä ei siis näkynyt käytössä olevaa post-it pinkkaa enempää ja kuvattu asukin on eiliseltä. Tosin huivin reunassa vilahtaa himppusen verran vaaleanpunaista, joten mennään näin virtuaalimaailmassa sillä!

Photobucket

Töitä riittää viikonlopuksi niin reilusti, sekä kouluhommien parissa ja palkallisenakin, että vähän alkaa hirvittämään... Onneksi huomenna olisi taas tarkoitus istua iltaa Lauran ja Emman kanssa X-Factorin, hyvän ruuan ja toivottavasti myös viinin parissa, ettei vaan luiskahtaisi liian helposti kiireen ja työnteon merkkeihin tämä elo!

14.10.2010

peek a bunney

Onnistuin jäämään kiinni IVANAn viitasta aitaan pari viikkoa sitten ja siitä lähtien olen varjellut aarrettani kaikilta oksilta ja törröttäviltä nauloilta, eilinen koulumatkakin oli yhtä väistelyä ja ninjamuuvsseja! Harmi vaan, että musta ei ole edelleenkään se kaikista helpoin kuvattava väri mutta lupaan joskus kunnon kuvia lempparivaatteestani!

Photobucket

Photobucket

Jostain syystä eilinen asu kaipaa ruusunpunaista huulipunaa, jota olisi helppo sutia ilman peiliä. Syystä tai toisesta olen lupautunut tiukkaan ostoslakkoon (eli toisin sanoen, tilillä ei ole rahaa millä shoppailla:D), joten huulipunan metsästys jääköön hamaan tulevaisuuteen...

13.10.2010

play




Päivän soitetuimmista löytyy tänään Michael Jacksonia, ihanaa Dolly Partonia ja SMG:tä, kaikki sopivat jostain syystä viimepäivien modeen; käyn hiljaisella teholla, nautin vapaapäivistä tekemättä mitään järkevää ja vaivun epätoivoon pienten vastoinkäymisten edessä, koska välillä on vaan kiva ottaa iisisti ja lopulta rypeä pienessä itsesäälin lammikossa ja lopulta nauraa omille virheille. Oppia ikä kaikki.

9.10.2010

can't hear you

Ajatus ei ole jostain syystä kulkenut tänään ollenkaan, ei vaikka käytiin kämppiksen kanssa syömässä lemppariravintolassani, poikettiin sekatavarakauppaan, josta löytyikin Pandan lakuja ja tietysti lauantai -illan kunniaksi piti käydä hakemassa myös pari pulloa tämänhetkistä lempiviiniä! No ehkä näitä jumituspäiviä on hyvä olla välillä, viikko kun on ollut niin kiireinen, että olen juossut paikasta toiseen ja hoidellut satakunta asiaa, jotka olisi pitänyt saada kuntoon jo ennen Suomesta lähtöä, parempi myöhään kun ei millonkaan, vai?

Photobucket

Eilisen asu meni jostain syystä ihmeen rakeiseksi mutta pääpointti onki palava rakkauteni tuohon laukkuun! En tottapuhuen uskonut, että pitäisin keltaisesta nahkalaukusta noin paljon, vaan lähinnä luulin unohtavani sen lopulta kaapin pohjalle niinkun kaikille muille värikkäille asioille on käynyt. Jostain syystä, tuo kylmä keltainen tuntuu kuitenkin istuvan jokaikisen tummanpuhuvan asun kanssa ja voidaan varmaan yhdessä todeta, että niistä ei tällä tontilla tule puute. Ja noin clutch -tyylisenä kassina tuota laukkua voisi käyttää useamminkin, hihnatkin piilottaa helposti sisälle...

7.10.2010

recording

Kuvakansioiden siivoaminen ja muistikortin tyhjentäminen on yksi ärsyttävimmistä hommista mitä tiedän! Viimeiset pari tuntia olen käynyt läpi reilu pari tuhatta kuvaa, nimennyt kansioita paikkojen ja aikojen mukaan ja lajitellut facebook -kuvia, vielä kun saisi aikaiseksi oikeasti ladata ne omalle sivulle...

Photobucket

Silmätulehdus rajoittaa asujen kuvaamista, joten mennään taas päivän asusteilla; laukku on siis eilinen ostos eräästä North-Berwickin pikku putiikista, joka myi lähinnä paikallisten suunnittelijoiden ja muotoilijoiden tuotteita. Samalta suunnittelijalta löytyi myös pienempiä kasseja suloisilla kauppakuvilla mutta jämäkämpää tekoa oleva kangaskassi vahamaisella kasettiprintillä sattui kolahtamaan kovempaa kun söpöstelevät kuosit.

6.10.2010

bits

Että rakastankaan Skotlannin pikkuisia kaupunkeja, jotka on täynnä herttaisia pikkuputiikkeja ja kahviloita! Tänään käytiin kaveriporukalla itärannikolla North-Berwick nimisessä kaupungissa kouluprojektin takia, lounastettiin klubileivillä ja suklaakakulla, pyörähdettiin muutamassa putiikissa, joista ei tietenkään voinut lähteä ulos tyhjin käsin kun kerran niin pitkälle oltiin vaivauduttu ja höpöteltiin delin omistajan kanssa, jolle ollaan live -projektia tekemässä. Ihanan söpö päivä siis takana!

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Harmi vaan, että keskityin kuvaamaan deliä, enkä niinkään herttaista kaupunkia, joten päivän kuvasaldo liittyy aamulla pikaisesti räpsittyihin asusteisiin. Asokselta tilattu sormus muistuttaa muuten kovasti Fashionologyn koruja mutta käytän sormuksia sen verran harvakseltaan, etten nähnyt järkeväksi maksaa siitä muutamaa puntaa enempää ja rahat taisi mennä parempaan tarkoitukseen tänään kun tuin paikallista kangaskasseja myyvää tyttöä!

5.10.2010

boost

Miten voikaan pari puhelua parhaiden ystävien kanssa piristää päivää niin paljon, ettei mikään tunnu pilaavan päivää, eikä varmaan koko viikkoa! Kunnon avautuminen antoi energiaa etenkin kouluhommiin, paljon on vielä tekemättä huomista presentaatiota varten mutta eiköhän siitä selvitä kunnialla läpi! Ja mitä tarkemmin paneudun teknologisiin tekstiileihin, sitä mielenkiintoisemmaksi aihealue käy. Motivaatioboostia lisäsi myös ensi kevääseen liittyvä suunnitelma, joka on paria meiliä vaille valmis!

Photobucket

Ja tietysti äsken saapunut Asoksen paketti. Tilattiin Lauran kanssa perjantaina pari pikkujuttua, joista olen intoillut koko viikonlopun; etenkin nahkainen French Connectionin clutch tuli tarpeeseen, hillityä mustaa laukkua kaapista ei vielä löytynytkään.

Photobucket

Paul's Boutiquen lompakko taas oli puhdas heräteostos mutta neonpinkista sisuksesta huolimatta niin ihana! Ja vielä paljon kätevämmän kokoinen kun Lontoosta keväällä ostettu River Islandin jättiläinen!

4.10.2010

maanantaivalitus

Lauantain ja sunnuntai -aamun hyväntuulisuus vaihtui vähän turhan nopeasti ikävään, kärttyisyyteen ja paskaan fiilikseen, eikä maanantaihin herääminen varsinaisesti auttanut asiaa... Onneksi näitä päiviä on loppujen lopuksi aika harvassa ja vaikka olen menettämässä uskoani maanantaihin, niin eiköhän parin viikon sisään päästä takaisin positiiviselle puolelle.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Päivän ehdottomasti paras juttu on tähän mennessä ollut asu, vuosia sitten Ellokselta tilattu mekko on yksi ehdottomia lempivaatteita koskaan ja valitettavasti se alkaa vähitellen näkyä kankaassa. Joululoman projektiksi ajattelin ottaa mekon purkamisen kaavoiksi ja tekaista uudella saumurilla toisen samanlaisen mekon laadukkaammasta materiaalista ja hitusen pitemmällä helmalla, sekä pikkumustan kokoista aukkoa paikkaamaan kauniisti laskeutuvan himmeäpintaisen silkkimekon. Ihan turhaan lähden metsästämään sitä täydellistä mallia muualta kun se sattuu jo löytymään omasta kaapista!

2.10.2010

x 2

Eilinen meni pitkälti kahden lempparitytön seurassa lounastaen ulkona, nettishoppaillen ja leipoen browniesseja, juuri sitä tyttöhömppää, mitä viikon päätteeksi kaipaakin! Asoksella shoppailu koitui jälleen kerran kohtaloksi mutta 15% alekoodia ei vaan voinut jättää käyttämättä, silläkin uhalla, että suurin osa ostoskorin tavaroista oli jo valmiiksi alennettuja eikä koodista ollut mitään hyötyä...

Photobucket

Photobucket

Eilisen asuja taas oli pitkästä aikaa kamerassa kaksi, harmaa Hennesin mekko oli päällä päivän ainoalla luennolla ja lounaalla kaupungissa. IVANAhelsingin sirkusneuleen heitin päälle kun päästiin kotiin, lämmityksen kanssa kun saatiin tapella tämäkin päivä ja mohair-neule sattuu olemaan lämpimin vaate jonka omistan!

30.9.2010

Copper Chained

Kesän harjottelusta jäi käteen mahtavien ihmisten, korvaamattoman kokemuksen ja ihanan merinoviitan lisäksi Miranda -niminen mekko tämän syksyn Copper Chain -mallistosta, jota en ole muistanut blogin puolelle vielä kuvauttaa. Mekko sattuu itseasiassa olemaan Pirjon valitsema, sen verran hyvin pomo ilmeisesti assarinsa oppi tuntemaan, että ketjukuvioitu mekko löytyi omista lemppareista jo heti alusta lähtien!

Photobucket

Photobucket

Tykkään siis "palkasta" ihan hirveästi, kaikista kivointa mekossa on juuri tuo printti, se toimii fiksusti myös asusteena! Selkäpuolelta löytyy pieni nappi ja syvä halkio, ihania pieniä yksityiskohtia muuten kovin simppelissä mallissa eli juuri sitä, mistä IVANAhelsinki muutenkin tuunetaan. Syksyn mallistosta jäi vielä muutama juttu kaihertamaan mutta olen iskenyt silmäni jo ensi kevääseen ja kauneimpaan näkemääni pliseerattuun silkkimekkoon, joten taidan aloittaa säästökuurin sitä varten...

28.9.2010

Front yard

En ole tarttunut pitkään aikaan kunnolla kameraan, en edes Helsingissä, vaikka monena päivänä oli tarkoitus lähteä vanhaan kaupunkiin tai muuten vaan merenrantaan kuvaamaan, aina oli kuitenkin niin kova kiire. Pitkän päivän päätteeksi päätin nollata vähän päätä koulu- ja työjutuista ihan vaan omalla pihalla ennen to do -listan ääreen palaamista. Kummasti harmaiden päivien keskeltä löytyy kaikkea kaunista kun vaan avaa silmänsä ja kameran linssin.

Photobucket


Photobucket


Photobucket


Photobucket


Photobucket


Photobucket
Related Posts with Thumbnails