It's underneath there, underneath all the others

Vierailtiin tänään koulun takia Lochcarronin skottiruutu -tehtaalla, joka sijaitsee naapurikunnassa. Lochcarron taitaa olla maailman johtava tartan -kankaan valmistaja ja harvoinpa sitä pääsee sanomaan, että on nähnyt Chanel -jakkuun matkaavaa kangasta laadunvalvonnassa ja vielä kymmenen minuutin ajomatkan päässä omasta kodista!

Tämänpäiväinen vierailu pisti minut taas miettimään omaa ammatinvalintaa tai lähinnä sitä millaista ihmettelyä välillä saan osakseni puhuessani haaveammateista. Moni olettaa automaattisesti, että muotialan opiskelijalla on kaksi vaihtoehtoa; ylikoulutettu vaatekaupan myyjä tai yliarvostettu suunnittelija. Monelle tuntuu olevan vaikeaa käsittää millainen koneisto tekstiiliteollisuuden takana pyörii, ei ne HenkkaMaukan vaatteet tule suoraan Bangladeshin sweatshopeista keskustan myymälään. Pääpiirteissään prosessi sisältää useamman tapaamisen sisäänostajan, suunnittelijan, teknikon, välittäjän ja valmistajan välillä ennen kuin mikään on valmis myyntiin.

Toinen suurin epäluulo koskee muodilla itsensä elättämistä. Tottahan se on, että kilpailu on kovaa ja jopa raadollista, koska ihmisiä valmistuu etenkin Suomen mittakaavaan nähden "liikaa" ja siihen päälle vielä muilla meriiteillä itsensä pinnalle nostaneet, vaikkapa bloggaamisen kautta muotilehden toimitukseen itsensä työskennelleet. Ala on entistä enemmän verkostoitumisen ja oman osaamisen näytön varassa, töitä ei haeta lehti-ilmoituksilla ja suositukset painavat enemmän kuin yksikään CV. Loppupeleissä kilpailu kuitenkin alkaa olla kovaa melkein alalla kun alalla ja intohimoisimmat osaajat vaan selviävät jos niin haluavat, miksei siis muodin parissakin.

Olen myös kuullut useampaan otteeseen alan ihannointia glamourin ja skumpan siivittämänä vaatteiden hiplailuna. Pieni osa totuutta varmaan sille vähemmistölle, joka keikkuu lehtien palstoilla. Omalla kohdalla homma on kuitenkin harkka-aikaankin ollut ihan normaalia raatamista, tosin sillä erolla aiempiin töihin, että nautin oikeasti tekemästäni, eikä se tunnu missään vaiheessa pakkopullalta. Ja kyllähän niitä vaatteitakin on päässyt työn puolesta koskettelemaan;)

Muutama kuukausi sitten omat tulevaisuuden suunnitelmat meni täysin uusiksi kun sain uskomattoman työtarjouksen, jonka takia siis muutan takaisin Suomeen jo tänä keväänä. Homma kuitenkin pisti miettimään myös omia pitkäaikaisia haaveita ja sitä, miten onnekas oikeasti olenkaan kun saan tehdä, mitä oikeasti haluan ja toteuttaa unelmiani.

Do what you love, love what you do.

kuvat we♥it