12.4.2010

An Hour Away

Lontoo -viikkoa suunnitellessa selvisi, että toinen tytöistä tahtoi lähteä käymään Emmerdale -tyyppisessä pikkukaupungissa suurkaupungin vilskeen lisäksi. Alunperin suunniteltiin monen bussi- ja junavaihdon päässä olevaa Sheren pikkukylää mutta kokonainen päivä parintuhannen hengen kylässä on ehkä vähän liikaa. Googlen karttahaku osoittautui taas kerran korvaamattomaksi avuksi kun tajusin, että Oxford on vaan vajaan tunnin junamatkan päässä Lontoon keskustasta.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Hypättiin Paddingtonin asemalta junaan siis torstai-aamuna ennen kymmentä. Aamu alkoi lievällä paniikilla, kun laukussa poltteli vaan tulostettu lappu, joka pitäisi vaihtaa oikeisiin lippuihin, aikaa oli kymmenisen minuuttia ja kerta oli ensimmäinen koskaan Paddingtonin asemalla. Loppujen lopuksi taidettiin olla jopa pari minuuttia etuajassa ja päästiin perille ennen yhtätoista!

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Oxford on siitä ihana paikka, että nähtävää löytyy paljon, niin arkkitehtuurisesti kuin luonnon puolestakin ja siinä sivussa voi kiertää kauppoja Primarkista Topshopiin ja Karen Milleniin. Meille ei muutamien postikorttien ja käsivoiteen lisäksi tainnut lähteä mukaan yhtään mitään mutta keskityttiin sitten senkin edestä kuvaamaan ihania maisemia ja nauttimaan ihanasta ilmasta! Sää sattui viikon lomalle muutenkin täysin nappiin, pari ensimmäistä päivää oli vähän pilvisempää, yhtenä päivänä ripsi vettä mutta loppuviikon saikin juosta kaupungilla neuletakissa tai parhaimmillaan pelkässä mekossa! Auringossa nautittiinkin Oxford kanaalista ja sen jokilaivoista, yliopiston kirkosta ja muista rakennuksista, Oxford linnan kukkulasta, Thamesin varrella olevasta lenkkipolusta ja ihanasta hälinästä.

Photobucket

Photobucket

Jos suunnitteilla on siis pidempää reissua Lontooseen ja perusnähtävyyksien ja shoppailun lisäksi haluaa tehdä jotain muuta, niin Oxford on ihan täydellinen paikka hengailuun ja kameran kanssa kiertelyyn!

4 kommenttia:

Em kirjoitti...

Olen lähdössä 21 toukokuuta kuukaudeksi britanniaan, ja matkan varrella ollaan sekä oxfordissa, että lontoossa, kiitos vain siis, kasvatit matkakuumeeni potenssiin 1000! :D

P.s. Blogisi on ihana!

Suhkur kirjoitti...

Ihan mahtavaa matkaa, kävin lukemassa että ootte menossa myös Edinburghiin, pitänee kommentoida sun blogiin ja antaa pari vinkkiä:D Mut oikeesti hyvät reissupaikat oot valinnut! :) Ja kiitos^^

Em kirjoitti...

Siis käy ihmeessä, vinkkejä kivoista ja näkemisen tai kokemisen arvoisista paikoista otan kiitollisuudella vastaan!
Sydämeni on saarella, vaikken ole siellä ennen vieraillut muuten kuin haaveissa,siellä tosin tuhanteen kertaan! Matkakuumeeni on siis järkyttävä! :D

Suhkur kirjoitti...

En yhtään ihmettele, Brittilä ja etenkin Lontoo on sellanen paikka, jossa tulen varmasti viihtymään vielä monen monta vuotta valmistumisenkin jälkeen! Varoituksen sana vaan että se maa on koukuttava paikka;D

Related Posts with Thumbnails