26.8.2010

it's life, live it

Järkyttävä kiire ja höykytys jatkuu vielä muutaman päivän kun muutan Helsingistä pois sunnuntaina. Siihen asti viikko kuluu pitkälti töitä tehden, juhlien ja pakaten! Samalla tavalla on vietetty alkuviikkokin, tosin juhlinta keskittyi ainoastaan Fashion Photo Helsinki -näyttelyn avajaisiin ja lasilliseen skumppaa. Kamera on unohtunut päivittäin laukun pohjalle, ainoa kuva, mikä viime viikon ajalta löytyy, on nimenomaan eiliseltä työmatkalta, kertoo varmaan jotain pienestä kiireestä..

Photobucket

Tosin hetkessä eläminen on parasta, mitä tiedän ja kaiken kiireen keskelläkin tunnun arvostavani kaikkea ja kaikkia ympärilläni entistä enemmän. Toisin sanoen, life's good! Haikein mielin kyllä painan huomenna Arabian toimiston oven kiinni mutta toisaalta odotan hirveästi paluuta Britteihin! Ja melkein voin vannoa, että vielä jossain vaiheessa palaan takaisin tuttujen ihmisten luokse Uudenmaankadulle ja Arabiaan olkoonpa asiana mikä hyvänsä, sen verran hyvää palautetta olen saanut..

Nyt takaisin työmaalle, pienen huoneen tavaramäärä ei tunnu pienenevän vaikka tekisin mitä!

19.8.2010

obs!

Normaali bloggaaminen maistuu edelleen vähän puulta tai viimeiset viikot Helsingissä tältä kesältä ovat vaan vieneet mennessään. Olen käynyt kotona vaan nukkumassa, jos sitäkään ja samalla linjalla taidetaan jatkaa seuraavakin viikonloppu. Jossain välissä pitäisi aloittaa pyykin pesu ja pakkaaminen, matkalaukku elämä alkaa taas kun reilun viikon päästä pakkaan kamat Koskelasta ja alan sahaamaan kutostietä ylös alas seuraavan puolentoista viikon ajan. Sitä ennen pari vinkkiä!

Hakaniemen Instrumentarium myy kaikki aurinkolasinsa puoleen hintaan (Gucci taisi olla ainoana -30%), hyllyiltä löytyy vielä klassikkoja RayBaneja, Voguen jättipokia ja kasa supermakeita räppipleksei! Omani on kauan kaivatut perusmustat rillit oranssilla sisälmyksellä, 25€!

Photobucket

Toinen menovinkki on tamperelaisille, DesignOnTampere järjestää Pop-up Kaupan Tampereen Taidehalli TRykkösessä 22.8.-19.9. Pakkasin eilen kauppaan myytäväksi IVANAn mekkoja, takkeja ja neuleita, kaikki on "normaaleja" tuotteita mutta hinnat on tiputettu mallikappaleita vastaaviksi. Tsek ut!

Photobucket
kuva: IVANAhelsinki

14.8.2010

favs

Pikanopeaan ehdottomat lempparit IVANAhelsingin ensi kesän mallistosta.

Photobucket

Tricoloriksi toimistolla nimetty neulemekko aiheutti "apua, ihana" -huokailuja muidenkin kun minun kohdalla.

Photobucket

Vaalea pitsimekko ei näin kauempaa katsottuna näytä sen ihmeemmältä mutta lähempää tutkiessa huomaa, että vuoreen on painettu kokoelman nimeä kantava 'Where The Fuck Is My Sailor' -printti.

Photobucket

Köysi -mekko taas on tehty puhtaasti näytöstä varten mutta hohtava kultaprintti ja massiivinen köysi on mahtava pari. Ja sattuupa mekko olemaan täysin työkaverin kädenjälkeä (paitsi, että ihan vähän saatoin köyden kanssa auttaa;)

Photobucket

Ehdottomaksi lemppariksi jo mallikappale kuormaa purkaessa nousi kaunis tummansininen silkkimekko, myöskin WTFIMS -printillä. Pliseerattu helma, seksikkäästi läpikuultava silkki hihoissa ja minimitta aiheutti pakko saada -reaktion!

Nyt maalaamaan silmiä mustaksi ja pakkaamaan mojito ja margarita kamppeita kassiin!

Kuvat: Copenhagen Fashion Week

13.8.2010

man up

Tietokoneella istuminen on jäänyt minimiin kun olen viettänyt pitkiä päiviä töissä, istunut lähipubin terassilla ja käynyt syömässä ihan liikaa. Tänään on kuitenkin pitkästä aikaa tiedossa vapaa ilta, ajattelin katsoa leffan, mennä nukkumaan ajoissa ja tuhota eilen ostetun lakupussin jämät. Huomenna vielä lyhyt päivä töitä ja illalla juhlimaan Köpiksestä palaavia työkavereita ja kaksia syntymäpäiviä, tavoitteena tuhota hervoton määrä drinkkejä, mutakakku ja jäätelöpaketti, what can I say, life's good!

Photobucket

Photobucket

Elämä hymyilee muutenkin, tällä viikolla sai pitkästä aikaa vetää päällensä ohuen takin! Väsyneestä naamasta huolimatta, tukka oli kerrankin luonnontilassaan inhimillisen näköinen ja koko viikon asut ovat sattuneet näyttämään täysin minulta! Harmi, että kamerasta löytyy vain nuo paria otosta..

9.8.2010

i see spots

Viikonloppu meni jälleen kerran mahtavassa seurassa ja kreisibailaamisen merkeissä. Vanhanaikaiset kotibileet järvenrannalla, talo täynnä puolituttuja, olohuone tanssilattiana ja terassilla käydyt keskustelut on jotain sellaista, josta tehdään vuosittainen perinne! Niin kun olen aiemminkin tainnut todeta, parhaista bileistä ei jää sen kummempaa todistusaineistoa kameraan ja hyvä niin, ne asiat, mitkä sattuu muistamaan on paljon kivempia kun yksikään valokuva!

Photobucket

Aamulla sentään jaksoin kuvata pitkästä aikaa päivän asun, tosin kiireessä se ainoa kuva ei ehkä ole kaikista kuvauksellisin. No mitäpä tuosta, keltainen nahkalaukku istuu kuitenkin kokomustan kaveriksi hyvin. Jalkaan piti eksyä työkaverin skyscrapereiksi nimeämät DinSkon korot mutta superkiireiseen päivään tajusin onneksi valita tennarit!

6.8.2010

sun in the shape of satchel

Propsit DPD:n asiakaspalvelulle, jotka soittelivat vielä perään ja varmistivat, että paketti oli päässyt ehjänä perille! Asoksen tilaus saapui siis vihdoin Arabianrannan Siwaan ja pääsin eilen illalla aukaisemaan paketin, alesta bongatut kiilat olivat reilusti liian pienet, Asoksen koko 41, ei todellakaan vastaa vaikkapa DinSkon kokoja, popot lähtee joko kämppikselle briteissä tai Huuto.nettiin myyntiin. Hamekin oli vähän oudon mallinen mutta yritetään vielä eri yläosien kanssa!

Keltainen nahkalaukku oli kuitenkin kaikkea sitä mitä olin ajatellutkin, ellei jopa vähän enemmän. Sadat taskut, helpon kokoinen malli ja kaksi hihnaa on ihan parasta! Materiaalikin vaikuttaa samalta kun aiemmin ostettu Asoksen nahkalaukku, juuri sitä mahtavaa nahkaa, joka kuluu kauniisti käytössä ja näyttää parhaalta parin vesisateen jälkeen. Ja se väri, aivan mahtava, sopii parhaiten varmasti mustavalkean talvitakkini kanssa!

Photobucket

Photobucket

Läppäri ei laukkuun mahdu mutta sitä varten on eBaystä huudettu Zaran miesten malliston laukku ja ehkä se miniläppärikin jossain vaiheessa saapuu paljon matkustavan elämään, siihen asti laukkuun laitetaan kaikkea muuta. Paras laukkuostos aikoihin!

Nyt takaisin viikonlopun viettoon, junailin eilen siis takaisin Itään, huomenna on vuorossa ihanan Annan läksiäiset/synttärit ja sunnuntaina palailen arkeen ja Helsinkiin, parasta!

3.8.2010

press until you hear the click

Koska en yleensä jaksa innostua catwalk tai backstage kuvista ihan vaan niiden kuvien takia.


Tänään kuitenkin kolahti, Michael Maximillian Hermansen osaa hommansa niin hyvin, että oli pakko tallettaa töissä bongattu saitti ja plärätä kuva-albumia vähän aikaa (krhm, tunti) kotonakin. Hermansen on onnistunut vangitsemaan kuviinsa sen punaisen langan, joka kertoo, ettei kaikki ole niin vakavaa, vaikka näytösstressi olisikin järkyttävä. Näillä jaksaa meilata kutsuja toistensa perään ja istua puhelimessa ymmärtämättä sanaakaan tanskaa.

Kuvat: Michael Hermansen

1.8.2010

mind the toughness

Ihana viikonloppu takana, paljon hyvää ruokaa, mahtava seuralainen, paskoja vitsejä ja niin huonoja elokuvia, että ne on jo hyviä! Ainoa huono puoli löytyy viime öisestä mosh pitistä, jonka aikana onnistuin heilauttamaan pääni aika mukavalla voimalla päin seinää. Virheistä viisastuu, seuraavalla kerralla juon pari lasia enemmän viiniä niin ehken tuntisi sitä kipua :D

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Kahden hengen kreisibailauksen lisäksi lauantai -päivän tavoite oli hengailla kaupungilla ja käydä hyvin syömässä, jossain vaiheessa päivää homma kuitenkin vaihtui hard core -shoppailuun seuralaiselle. Omat löydöt rajoittuivat kaikkeen pieneen, enemmän olin henkisenä tukena sparraamassa kulutusjuhlijaa. Onneksi oma talous kärsi vähemmän, Lindexin aleista löytyi kolmen korviksen setti, josta käyttöön halusin etenkin tuon salaman. MACin uusi luomivärinappi taas on ollut mielessä jo pitempään mutta vihdoin sain marssittua Stockalle ja myyjän avustuksella päädyin sävyyn nimeltä Expensive Pink, joka hohtaa kauniisti kullan ja persikan sävyissä, sopii siis mainiosti niin arki- kun iltameikkiinkin! Lindexistä löytyi myöhemmin myös pitsiyksityiskohdin varusteltu t-paita, joka sopii täydellisesti Asokselta tilattuun hameeseen (siis joo, hups, repsahdin -70% alekyltin kohdalla)!

Nyt taitaa shoppailu loppua tähän taas vähäksi aikaa, ennen Skotlantiin lähtöä tarvitsen enää muutaman parin mustia legginssejä ja alusvaatteita!
Related Posts with Thumbnails